Tänää mä oon hyväl tuulel. Se on hyvä juttu. Pääsin viimein kouluun, jee. Viis päivää putkee himas ilman et pääsee ees käymään ulkona. Vähemmästäki menee sekasin. Kolmet reenit on jääny välii. Tosi vituttavaa. Ja sit ku on pian sellai jännä koeki siinä ni kiva ku en oo käyny ku kerran vai kaks tänä vuonna. Olenko jäljessä? En yhtään -.- Koulus oli luisteluu luojan kiitos et olin ollu kipee ni mul oli hyppytunti. 

En keksi mist kirjottasin tänään. Oon liian hyvällä tuulella ajttelemaan mitään, voiks sanoo järkevää? No niit mun perus ajatuksia jotka on aina sekavia. Ah näin rakkaan ystäväni tänään. En pystyis elää ilman ystäviä oikeest. Etenkää sitä. Mua on kiusattu viis ensimmäistä luokkaa ja asdsa se on ihan hirveetä. Mul on sosiaalinen fobia ja kiitos niiden myös tosi huono itsetunto. Onneks nykyses koulus olen ihanien ihmisten ympäröimä. 

Nomut tää jääköön lyhyeksi ei haittaa, herran siunausta ja heihei. xD älkää erehtykö en ysko jumalii enkä oo uskonnollista tyyppiä.

Oikeesti vituttaa nyt niin paljon. Ääni on lähteny, pää räjähtää, vatsa on kipee ku en oo pystyny syömää lähes mitään ja kurkku on tulessa. Yöllä tuntu just siltä et mieluummin kuolis ku kestäis tätä ihme flunssaa. Eikä loppu viikkoo pääse kouluu. Nyt loppu viikko aikaa sitte hukkua ajtuksiinsa ja kuolla tähä masennukseen.

Mul ja mun kaveril on sopimus. Mä annoin sille mun yhen käsikorun, oon saanu sen mun entiseltä isäpuolelta ja se on hyvin tärkee mulle, saan sen takas vasta ku oon ollu kaksi kuukautta ilman itsenivahingoittamista.Mä olin niin lähellä jo pelkkää kuukautta, mutta ei. Se ei ollu viiltelemistä tai ihon polttamista niinku yleensä. Mä vaan revin mun ihoa rikki vähän tiistaina. Mut nyt kuukaus ei tuntuis kuukaudelta saatika sitten kaks. Sovittii mun kaverin kaa et se lähti alusta. Taas.Tää on nii turhauttavaa. 

Miksi ihmiset viiltelee. Osa huomiosta. Se on typerää. Sil saa vaa huonoa huomiota, kiusallisia keskusteluja ja ongelmia. Mut sitten kun on oikeesti ongelmia. Väkivaltaa perhees tai jotain joka jättää mielee ja sydämeen syvät arvet, ja henkinen tuska on todella kova, viiltely tuntuu ainoolta keinolta selviytyä. Fyysinen kipu peittää henkisen tuskan. Se kestää hetken, fyysinen kipu siis, ja sitten viillellään uudelleen. Sit jossai vaiheessa tajuu olevansa koukussa. Siit ei pääse eroo. On tottunu siihen et se auttaa eikä tajuu miks pitäis lopettaa jokin mikä auttaa. Ihmiset sanoo et siitä jää arvet ja se sattuu ja se ei oo hyväks. No vittu, ne arvet on pikkasen kivuttomammat käsissä ku mielessä. Ja miks ne ei voi ajatella paljon se sitte on sattunu minkä takia on viillelly. Jos on tapahtunu jotai mikä ei oo todellakaa hyväks ni aika vähän liikuttaa onks viiltely hyväks kerran se auttaa. Se on ku lääke. Yliannostukseen voi kuolla ja ilman sekoaa.

Some thoughts on avoinpäiväkirjani jota kirjoitan nimettömänä. En paljoa itsestäni kerro - paitsi ajatuksistani - mutta olen tyttö ikää 13 ja 18 vuoden väliltä. Asun jossain päin suomea ja no masennus, sosiaalinen fobia ja jokin paniikkihäiriön kaltainen juttu sekoittaa aikalailla elämääni.

Tällä hetkellä oloni on hyvin sekava. Oon ollu lähes kokopäivän kotona koska ääntä ei lähde ja kurkku on tulessa. Oisin mieluumin koulussa, sillä kun en ole yksin en uppoudu ajatuksiini niin pahasti. Ku miettii liikaa, kelaa kaikkii menneitä ni oikeesti tuntuu ku hukkuis ajatuksiinsa. Joku päivä viel kuolen niihin. Monil on käyny niin. Miksei mulleki? En oo pitkää aikaa vahingoittanu itteeni. Mun kaverin ansiosta tietty, en selviäis ite. Tulee avuton olo ku ajattelee sitä. En selviäis ite. Vittumaista ku oma terveys on riippuvainen ihmisistä mun ympärillä. Mun ystävistä. Ainaki ne sanoo et ne on mun ystäviä, että mä en häirite niitä ku kerron ettei taas mee hyvin. Eilenki yks kaveri petti mun luottamuksen. Kui joku voi olla nii idiootti, oikeesti se kai kantaa mulle vähän kaunaa siitä ku oon sen ihastuksen melko hyvä ystävä. En oo ees varma onkse sen ihastus mut siit sai kyl heti sellassen kuvan. Miks oikeesti ei saa olla pojan kaveri ilman et joku luulis heti jotain aivan muuta.

Eläminen on julmaa. Jos kuoleminen on helpompaa ni eiks oo julmaa et ihmiset joutuu eka tarpoo läpi vitun  vaikeen elämän. Monta vuotta ja sit lepoa jossain tyhjässä valkosessa tunnelissa. Tai minne ihmiset nyt ikinä joutuukaa. En usko jumalii, en nyt enkä koskaa. Ja vaik sellai ois olemssa siit ei hyötyis mitää. Ei sillä et jostai jumalasta pitäis hyötyä, mutta miksi sanotaan että jumala pitää puolen ja blaablaablaaa, mitä se on tehny sen etee et jotkut palvoo sitä. Luonu maan? Ja siitäkää ei oo todisteita et se ois ollu joku vitun jumala. Ja sit sanotaa et jumala on mies. Huomaa kumpia on arvostettu enemmän, miehiä vai naisia. Jumala voi olla yhtä hyvin nainenki. Ei kyl se on mies. Se väittää et se välittää mut se ei välitä ja se pyörittää monen elämää samaa aikaa. Selkee mies. 

Elämä luodaa aina kivulla. Aina. Mävoin kuvitella miltä niistä äideistä tuntuu, ku niitten lapset tulee sanoo et haluu kuolla tai on viillelly tai jotai muuta. Miettii et ensin se vaiva, 9 kuukautta ja sit synnytys ja sen kaiken vaivan jälkee saa huomata ettei se lapsi arvosta elämää. Se on vähän niinku se ei arvostais sitä äitiä. Se jos jokin on julmaa.